Voimassa oleviin hallintolainkäyttölain säännöksiin sisältyy runsaasti viittauksia oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeviin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiin. Ehdotetuissa säännöksissä luovuttaisiin pääosin viittauksista oikeudenkäymiskaareen ja keskeiseltä sisällöltään vastaavat säännökset sisällytettäisiin uuteen yleislakiin.
Hallintotuomioistuinten järjestelmää on hallintolainkäyttölain voimassa ollessa kehitetty niin, että alueelliset hallinto-oikeudet toimivat entistä laaja-alaisemmin yleisinä ensi asteen hallintotuomioistuimina. Hallintoprosessiin kohdistuvat vaatimukset ovat kasvaneet ja täsmentyneet. Hallintotuomioistuinten merkitys oikeussuojan antajina on vahvistunut samalla, kun hallinnollinen sääntely on laajentunut ja julkisen hallinnon rakenteet ja toiminnot ovat monipuolistuneet. Myös Euroopan unionin oikeuden tehokas toteuttaminen on osaltaan lisännyt kansalliseen oikeusturvaan kohdistuvia vaatimuksia.
Hallintolainkäyttölaki on yleislaki, jota sovelletaan, jollei muussa laissa toisin säädetä. Se sisältää keskeiset säännökset valituksesta ja muista hallintolainkäytön piiriin kuuluvista oikeusturvakeinoista sekä niiden käsittelyssä noudatettavasta menettelystä. Hallintolainkäyttölakia sovelletaan myös kunnallisvalitukseen ja kirkollisvalitukseen siltä osin kuin niiden erityispiirteistä ei säädetä erikseen. Erityissäännökset kunnallisvalituksesta ovat kuntalaissa (419/2015).
Ylimpään oikeusasteeseen edellytetään hallintoasioissa valituslupa Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Usein valituslupa edellytetään jo valitettaessa sellaiseen muutoksenhakuasteeseen, joka ei ole ylin tuomioistuin. Vertailussa mukana olleista maista ainoastaan Ranskassa ei ole yleistä valituslupajärjestelmää. Valitusluvan myöntää tai hylkää ylin tuomioistuinaste (esim. Ruotsi), se tuomioistuin, jonka ratkaisusta valitetaan (esim. Iso-Britannia), tai erillinen valituslupalautakunta (esim. Tanska).
Arvioitaessa suullisen käsittelyn järjestämistarvetta tilannetta on tarkasteltava kokonaisuutena ja punnittava eri tekijöiden merkitystä ja painoarvoa esillä olevassa yksittäistapauksessa. Tällaisia seikkoja voivat olla esimerkiksi vastavuoroisuuden toteutuminen, tasapuolisuus, puolueettomuus ja oikeudenkäynnin avoimuus (esim. EIT Simsek v. Turkki 2012, EIT Juricic v. Kroatia 2011).
Samalla lain nimike muutettaisiin nykyistä selkeämmäksi ja paremmin tuomioistuinmenettelyä kuvaavaksi. Nykyisen lain nimike on voitu virheellisesti yhdistää hallintoasioissa sovellettavaan hallintolakiin. Sen sijaan nimike ”laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa” olisi yksiselitteinen ja informatiivinen. Se muistuttaisi rikosprosessia koskevan lain nimikettä (laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa).
Kaksiasianosaissuhteelle perustuvan hallintoprosessin ajatuksena oli muuttaa prosessiasetelmaa siten, että hallintotuomioistuin voisi toimia selkeämmin puolueettomana riidanratkaisijana (vrt. EIS 6 artiklan fair trial -vaatimus). Tämä tarkoittaa myös yksityisen asianosaisen roolin korostumista.